Pääantinsa Juhani toi esiin kolmen k:n ohjelmalla: konsidenssi, konteksti ja kontinuiteetti.
Näillä käsitteillä hän tarkoitti:
-konsidenssi - se annettu pääoma, joka on kirkon vanha usko. Jumala on sen antanut profeettojensa, apostoliensa ja Poikansa Jeesuksen kautta ja joka on kiteytetty kirkon vanhoihin uskontunnustuksiin. Se on muuttumaton, luovuttamaton ja pätevä kirkon kaiken työn perusta ja sisältö kaikiksi ajoiksi
-konteksti - se tilanne, jossa ihmiset kulloinkin elävät ja joka muokkaa niitä kysymyksiä, joita heillä on ja joista käsin he lähestyvät myös uskontoa ja Jumalaa koskevine kysymyksineen. Ne saattavat olla, ainakin osin, erilaisia, kuin aikaisempien aikojen ihmisten kysymykset olivat. Kirkon tulee ottaa tämä huomioon ja pyrkiä elämään omassa ajassa voidakseen antaa ihmisille jotakin, joka tavoittaa heidät
-kontinuiteetti - yhteys näiden kahden välillä. Toista ei pidä työntää syrjään toista korostettaessa
Kirkon ja uskon kielestä puhuttaessa voi kuulla myös aivan toisenlaisen ajatuksen:
Osittain samoista lähtökohdista käsin voi keskeinen näköala olla se vaikeus, joka nykyajan ihmisellä on käsittää Raamatun tai uskonpuhdistuksen ajan keskeisiä oppeja. Maailmankuvan muuttuminen, tieteen ja tekniikan edistyminen, maapallon pieneneminen siinä merkityksessä, että kansat ovat tulleet tietoisiksi toisistaan, ja kulttuurit ovat sekoittuneet, ovat kaikki vaikuttaneet radikaalisti ihmisten kysymysten sisältöön ja odotuksiin, joita Jumalaa koskevalle julistukselle on asetettava. Luonnontieteiden kehitys on - näin koetaan - tehnyt mahdottomaksi enää uskoa siihen, että jostain tämän maailman ulkopuolelta olisi tullut joku Jumalan Poika tänne, neitseestä syntyminen ymmärretään biologiseksi mahdottomuudeksi, samoin kuolleista nouseminen. Ihmeitä ei tapahdu, jos niillä tarkoitetaan luonnonlakien vastaisia asioita.
Kristinusko ei voi enää väittää olevansa ainoa oikea uskonto, ei ole perusteita pitää kiinni vanhasta omahyväisestä muita tuomitsevasta asenteesta. Ihmisestä on tullut sillä tavalla aikuinen ja omilla aivoillaan ajatteleva, ettei hän halua kuunnella ylhäältä päin tulevia ajatuksia, joissa hänelle selitetään kuin lapselle, mikä on totta ja oikein. Hänen oikeutensa on pohtia näitä asioita itse ja tällöin kirkon tulee asettua hänen rinnalleen kyselemään, mikä on totuus; kukaan ei voi väittää jo löytäneensä totuutta. Lisäksi ajatellaan, ettei nykyajan ihmiseen kolahda ajatus Jumalasta, joka vaatii sovitusuhria voidakseen antaa anteeksi syntejä ihmisille. Pikemminkin poistetaan vanhakantainen ajatus tuomitsevasta ja rankaisevasta Jumalasta. Sellaiseen ei enää haluta tai voida uskoa.
Must tuntuu:
On osattava tehdä ero toisaalta sen varsinaisen sisällön, joka on kirkon työn anti tässä monenkirjavassa maailmassa ja samalla perustus, jolle kirkko on aikoinaan perustettu itsensä elävän Jumalan toimesta ja toisaalta sen asennoitumisen ja menetelmien välillä, joita käytämme lähestyessämme ihmisiä ja tuodessamme heille sitä, mitä Jumala on lähettänyt meidät viestittämään. Kirkko ei voi luopua - vai pitäisikä sanoa, että kirkko voi luopua, mutta ei saisi - luottamasta siihen, että sanoma on jo annettu ja sen levittämiseen meidät on lähetetty. On ymmärrettävä, että joskin monet asiat ovat vaikeuttaneet uskon omaksumista, ei ole olemassa mitään sellaisia erityisiä luonnontieteellisiä, maailmankatsomuksellisia tai filososofisia syitä, jotka väistämättä estävät sen. Mikään niistä syistä, joita nostetaan esiin vanhan kristinuskon vastaisina, ei kestä kritiikkia, jota niihin voidaan järjen omista perusteista kohdistaa. Eiväthän luonnonlait tai maailmankuvan muuttuminen poista Jumalan valtaa Luojana ja Lunastajana. Hän, joka on luonnon aikoinaan tehnyt tyhjästä on myös jatkossa luomiensa lakien yläpuolella.
Jos jossakin vaiheessa aikaisemmin saatettiin ymmärtää Jumalan lähestyneen tätä maailmaa jostain tähtien takaa, siis periaatteessa tämänpuoleisuudesta, immanenssista, niin Raamatun kuva luomisesta ei tue tällaista tulkintaa. Siksi ajatus Jumalan Pojan tulemisesta tänne tuonpuoleisesta, transsendenssista, on aivan luonteva ja riippumaton siitä onko maailmankuva muutoin esikopernikaaninen maakeskeinen pannukakku vai nykyisen ajattelun mukainen. Ja kulttuurien muuttuminen ei tee mitään periaatteellista eroa niihin moniin historiallisiin tilanteisiin, joissa jo vanhat israelilaiset joutuivat elämään aikana, jolloin heidän keskuudessaan kehittyi usko yhteen ei-materiaaliseen Jumalaan.
Se, mitä vanhan kristinuskon kieltäjät tavoittelevat yrittäessään suositella uskon kielen vaihtamista emme-mekään-tiedä -kieleksi, voidaan saavuttaa paremmin sillä, että tarjotaan myös tämän ajan etsivälle ja monenlaisten katsomuksellisten kysymysten ristiriidoissa hämmentyneelle ihmisille sitä lujaa perustaa, jonka olemme Jumalalta saaneet. Tämän voimme tehdä terveellä itsetunnolla. Ja kun näin teemme, tulee meidän kunnioittaa sitä oikeutta, mikä ihmisillä on ottaa vastaan, torjua, uskoa, epäillä, kysellä ja pohtia sitä sanomaa, jonka omaksuminen ei ole kenellekään mikään itsestäänselvyys.
