Joulun alla kuulin kaksi aamuhartautta, ja kuten hyvin usein, kuulin ne kaksikin kertaa, ensin vähän kuuden jälkeen ja uudelleen varttia vailla kahdeksan. Näin vältyn väärin kuulemiselta ja toivon mukaan myös väärin ymmärtämiseltä.
Noiden kahden hartauden sisällöt jäivät askarruttamaan. Niillä molemmilla oli sama pitäjä, oman hiippakunnan mies.
Ensimmäisessä kannettiin huolta siitä, etteivät kylmät ja kuolemaa tuottavat viimat pääsisi puhaltelemaan kirkossamme.
Mitä nuo kuoleman viimat olivat?
Ne olivat ne ihmiset, jotka ovat oikeaoppisia ja vartioivat muidenkin opin oikeellisuutta.
Asiaa ei varsinaisesti määritelty tarkemmin, mutta toivon määrittelyn tähdänneen siihen, että oikean opin vartiointi voi olla ilmausta henkisestä ahtaudesta, jossa ei kyetä näkemään ihmistä, hänen etsintänsä aitoutta ja herkkyyttä eikä sallimaan sitä, että ihmiset kulkevat usein pitkää ja mutkikastakin tietä etsiessään uskonnollista selvyyttä.
Se voi kuitenkin merkitä myös sitä, ettei nähdä kristinuskon omimpaan olemukseen kuuluvaa totuusperiaatetta. Eihän ole lainkaan pelkkä mielipidekysymys esimerkiksi se, näin joulun aikaan liittyvä kysymys siitä, onko Betlehemin lapsi pelkkä ihmislapsi, Marian ja Joosefin tai jonkun muun miehen lapsi. vai onko hän, niinkuin evakeliumit yksituumaisesti kertovat Jumalan Poika, joka syntyi neitsyt Mariasta, ja jossa Jumala itse tuli ihmiseksi meidän maailmaamme. Tässä asiassa on olemassa oikea oppi ja sen vastakohtana väärä oppi, jota oikean opin löytäneitten ihmisten tulee kirkossa kovasti vastustaa. Tässä asiassa riippuu koko kristinuskon totuusarvo. Toki ei yksin tässä, mutta tähän peruskysymykseen liittyvät myös muut keskeiset opinkohdat, jotka ovat perustekijöitä oikeassa kristillisessä uskossa. Jos Jeesus ei ole Jumala ja ihminen samassa henkilössä, voidaan kristinusko heittää samaan arvoon kaikkien muiden uskojen ja epäuskojen kanssa.
Seuraavana aamuna puhuja meni lähemmäksi itse joulun sanomaa. Hän puhui Kristuksen tulemisesta lihaksi. Valitettavasti puhuttu teksti ei näytä, milloin käytetään isoa ja milloin pientä alkukirjainta. Huomioni kuitenkin kiinnittyi siihen, että Kristuksesta käytettiin ainoastaan demonstratiivipronomineja. Lauseet olivat rakennetta "Se tuli lihaksi." ei: "Hän tuli lihaksi."
Samalla puhuja huolellisesti vältti sanomasta nimeä Jeesus ja kiinnittämästä kristuksen lihaksitulemista Betlehemin tapahtumaan kerran historiallisena tapahtumana.
Olen hyvin läheltä seurannut lapsena ja nuorena sellaista uskonnollisuutta, joka oli viime vuosisadan alkupuolella kohtalaisen levinnyttä myös suomalaisen sivistymeistln keskuudessa. Tarkoitan erilaisia teosofispohjaisia virtauksia. Niiden ydinajatuksena on eri uskontojen keskeisen aineksen yhdistäminen sellaiseksi ketokseksi, jossa itämaisella panteismilla on ratkaisevin osuus. Maailmankaikkeus, jokainen sen osa ja jokainen ihminen on osa jumaluutta, joka ei syvimmältään ole persoonallinen. Krisinuskosta lainataan tällaisessa ajattelussa muun muassa sana kristus, mutta kristus ei ole enää Jeesus nasaretilainen, vaan jonkinlainen kristus-henki, joka ilmenee Jeesuksessa, Buddhassa, hindulaisuudessa ja missä tahansa, missä ihminen antaa tälle hengelle tilaa itsessään ja tajuaa oman samuutensa kaikkialla vaikuttavaan persoonattomaan jumaluuteen.
Aamuhartauden ajattelutapa tuntui kumman tutulta. Koin sen irtiotoksi siitä Jeesuksen ja Kristuksen samaistavasta ajatuksesta, joka Uudessa testamentissa on keskeinen ja ehdoton. Alkukristillisyyden kantava tunnustus oli "Jeesus on Kristus, Jumalan Poika". Jos tästä tunnustuksesta luovutaan, ollaan syvällä harhaopissa ja siten myös kristinuskon ulkopuolella.
Jeesus Nasaretilainen maailmaan syntyneenä ja puolestamme uhrin antaneena Jumalan Poikana on oikean kristillisen uskon ydinkohta. Kuva Lapinlahdelta Portaanpään opiston vanhan juhlasalin seinällä olevasta Anna Sahlstenin taulusta (kuva AT)
No comments:
Post a Comment