Eläkkeellelähtösaarna

Joku heitti ehdotuksen, että laittaisin lähtösaarnani blogiin.
Itse arvelen, että jaksaakohan kukaan lukea näin pitkää juttua. Saarnani ovat ruukanneet olla aika maksimaalisia nykykristityn kuunneltaviksi. Sataviisikymmentä vuotta sitten sanottiin käsikirjassa ohjeeksi saarnaajalle: "Älköön saarna kuitenkaan mielellään kestäkö yli tunnin." Mutta nykyihminen ei jaksa keskittyä paljon varttituntia enempään. Itse olen ollut hieman uppiniskainen tässä asiassa ja koetellut seurakuntalaisten kärsivällisyyttä. Olen pitänyt hyödyllisenä hahmottaa asioita vähän laajemmin; hartauspuheet ovat enemmän pieniä tunnelmapuheita, joiden tiedollinen osuus jää ohueksi ja siksi sellainen ei anna sitä kristillisen ajattelun perusrakennetta, joka on kuitenkin välttämätön ja jonka Jumalan sana avaa.

Jos siis kuitenkin tämän tähän laitan. Jäähän se dokumentiksi. Onhan tämä sikälikin harvinainen, että näitä kirjoitettuja saarnoja minulla ei ole vuosikymmenten varrelta montaakaan. Nuorena pappina valmistelin saarnani kirjoittaen, mutta en enää ehkä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen.
Näin myös Ukko-Brofeldtkin aikanaan teki.

Puhuttuna saarna ei ollut ihan sama, mutta tässä siis kirjoitettu versio. Kun kerkeän, yritän vähän muokata, että edes lauseet olisivat ehjiä, ja jonkin verran sieltä täältä tein poistoja.
Mutta menköön...


Päivämäärä: 30.05.2010

Kirkkovuoden ajankohta: Pyhän Kolminaisuuden päivä
Paikka: Kustaa Aadolfin kirkko

Raamatunkohta: Joh. 3:1-15

Otsikko: Salattu Jumala


Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: »Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.» Jeesus vastasi hänelle: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.» Nikodemos kysyi: »Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?»

Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.»

»Miten tämä kaikki on mahdollista?» Nikodemos kysyi.

Jeesus vastasi:

»Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?

Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.

Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.»



”Elekee työ iisalamelaeset luulla, että työ kepuljkonstilla taevaaseen piäsettä.”

Näin saarnasi edeltäjäni Theodor Brofeldt, Juhani Ahon Isä, joskus sata tai yli sata vuotta sitten tältä paikalta. Ajatus kuuluu niihin moniin lentäviksi lauseiksi muodostuneiden sutkausten joukkoon, jotka ilmensivät samaan aikaan kansanomaisuutta, huumoria, ihmisluonnon syvällistä tuntemista ja vakavaa sielunhoitajan vastuuta. Sielunhoitajan, joka huolehtii siitä, että hän olisi auttamassa ihmisiä oikealle tielle, pelastavan Jumalan ja Kristuksen yhteyteen.

Kirkossa käynti oli tuohon aikaan yleistä. Sehän kuului yleiseen kansalaiskuntoon.

Lause ilmensi sillä huolta siitä, että ei hänen mielestään tämä vielä sinänsä ollut mikään tae siitä, että he myös kulkivat oikeaa tietä, sitä tietä, jonka päämäärä on taivaan koti.

Ajatus tietenkin pakottaa miettimään sitä, mitä ihmettä hän oikein mahtoi tarkoittaa noilla kepuljkonsteilla.

Ajatuksen taustan muodostaa ennenkaikkea syvällinen ymmärrys siitä, ettei ihminen pelasta itseään omilla teoillaan.

Ukko-Brofeldtin arvion mukaan hänen aikanaan oli olemassa ihmisiä, jotka luottivat siihen, että kunhan käyn kirkossa ja elän nuhteetonta elämää, on pääsy Jumalan yhteyteen varmistettu. Näin asia ei kuitenkaan hänen mielestään ollut.

Muutamien sutkausten varassa ei pysty paljon luotaamaan Brofeldtin ajattelun syvyyttä. Niiden kautta on päästävä tuntemaan laajemmin hänen ajatteluaan, joka avautuu perusteellisesti rikkaana hänen saarnoissaan, jotka vävy ja seuraava kirkkoherra Jooseppi Lescelius yhdessä pojan, Juhani Ahon avustuksella kokosi ja julkaisi. Niistä käy ilmi asia, joka myös muuten tiedetään, että Brofeldt liittyi sen pietistisen herätyksen yhteen haaraan, joka monimuotoisena oli vaikuttanut kirkossamme jo kymmenien vuosien aikana ja jonka haaroja ovat kaikki meille vieläkin tutut kotoiset herätysliikkeet.

Pietismi puolestaan oli syntynyt puhdasoppisen luterilaisuuden keskellä Saksassa ja levinnyt sieltä myös meille. Pietismi liittyi puhdasoppisuuteen saumattomasti. Olennaisia opillisia eroja on vaikea, ellei mahdoton, löytää. Pietismin olennainen painotus on siinä, että tuon aikainen pakkokristillisyys, joka sitoi kaikkia kirkossa käymiseen, kirkkokuriin, säädylliseen elämään ja katekismuksen osaamiseen, ei vielä ole oikeaa uskoa, vaan luo sille perustan. Jos perustus on luotu, mutta sen varaan ei ole rakennettu henkilökohtaista uskoa ja siitä kumpuavaa elämää, sellaista yhteyttä Kristuksen kautta Jumalaan, jossa ihminen pääsee kokemaan anteeksiantamuksen ja Jumalan rakkauden, jää kaikki vain tapakristillisyydeksi. Pelkkään ulkonaiseen kristillisten tapojen noudattamiseen nojaava taivastoivo on harhaa, se on perusteetonta, se on itsensä pettämistä. Se on kepuljkonsti.

Paavo Ruotsalainen oli samoilla linjoilla

Ulkonainen kristillisten tapojen noudattaminen ei hänenkään mielestä auta eikä riitä. Tarvittiin ”Kristuksen sisällinen tunteminen”, jonka puuttumisesta seppä Högman häntä muistutti ja johon hän Paavon ohjasi.

Nämä linjaukset ovat samaa, mitä Martti Luther painotti sen jälkeen, kun hän oli pitkällisen luostarikilvoituksen jälkeen löytänyt uskonvanhurskauden suuren lahjan. Vielä kolme vuotta ennen kuolemaansa hän sanoi nuorena miehenä kokemastaan ns. tornikokemuksesta:

”Oli kuin paratiisin portit olisivat minulle auenneet ja tunsin itseni kokonaan uudestisyntyneeksi.” Tuon kokemuksen hänelle toi ja sen sisältönä oli oikea ymmärrys siitä, että usko Jeesukseen, hänen sovitustyöhönsä, oli avain Jumalan yhteyteen pääsemiseen.

Entisinä aikoina jumalanpalveluselämään osallistuminen ymmärrettiin hyväksi teoksi, joka tuo ihmiselle ansioita, jotka kertyvät ihmisen hyväksi Jumalan edessä ja tuovat hänelle Jumalan hyväksynnän. Siksi oli tarpeellista muistuttaa siitä, että se ei riitä, tarvitaan Jumalan armotyö ihmisen sydämessä, tarvitaan uudestisyntyminen.

Meidän aikamme on toisenlainen.

Nyt puhumme voimakkaasta maallistumisesta

Uskonnon asema ja merkitys niin yksityisten ihmisten elämässä kuin koko yhteiskunnassa on huomattavasti vähentynyt aikaisemmista vuosisadoista ja viimeisten vuosikymmenten kehitys on tässä suhteessa ollut todella rajua. Sen yksi, mutta vain yksi ilmentymä on kirkosta eroamisen aaltoliike, joka välillä voimakkaampana, välillä tasaantuen on jatkunut koko ajan eteenpäin.

Uskonto koetaan nyt vain yksilöä koskevaksi oikeudeksi samalla kun yhteiskunta on neutraali. Ja neutraalisuudella tarkoitetaan yhteiskuntaa, jossa on mahdollisimman vähän edes jälkiä uskonnon vaikutuksesta. Uskonnot työnnetään sen harjoittamiseen tarkoitettuihin paikkoihin. Muualla sitä tuskin saa enää esiintyä.

Uskonharjoittamisen ja kunnon kansalaisuuden kytkös on murtunut.

Onko enää yhtään sellaista ihmistä, joka käy kirkossa pelkän tavan vuoksi
tai siksi, että tuo käyminen itsessään olisi ansioita tuottava teko.

Must’ tuntuu:

Kirkossa käymisen vähentyminen on luonut tilanteen, jossa kävijät tulevat todellisesta ja sisäisestä halusta. Tuleminen ei ole teko sinänsä, vaan sillä on tarkoitus
Tarkoituksena on saada hengellistä ravintoa – löytää yhteys Kristukseen – kasvaa uskossa – saada kuulla armon ja totuuden sanaa, neuvoa oikeaan elämään ja tietoa ja varmuutta siitä, että Jumala ottaa vielä vastaan.

Kenenkään ei pitäisi pelätä tekevänsä väärin siinä, että tulee yhteyteen seurakunnan kanssa – tee sitä ahkerasti ja rohkeasti


Virsi sanoo:

Kirkossasi Vapahtaja, alla armokättesi
anna löytää rauhan maja vahvista myös uskoni
Sanallasi virvoita, haavoita ja paranna
Torju turhat ajatukset, väärän rauhan houkutukset. (v. 204:2)

Nyt on aika korostaa kirkossa käymisen tärkeyttä samalla kun edelleen tiedostetaan syvästi, että yhteys Kristukseen on kaiken keskus ja tarkoitus

Yhteys tapahtuu armonvälineiden kautta

Jumalan sana ja rukous ovat niitä välineitä, joista meidän tulee huolehtia.

Kotona Raamattu, virsikirja, katekismus, hyvät hartauskirjat ja lehdet, hengelliset ohjelmat radiossa ja tv:ssa, internetin tarjonta, vaikkapa oman seurakunnan kotisivujen Päivän sana jne

Yhteinen jumalanpalvelus tuo koko rikkauden
toisten uskovien kanssa elävän seurakunnan keskellä tapahtuva kuuleminen, veisaaminen, rukous ja ylistys, osallistuminen yhteiseen ehtoollisen viettoon, jossa hän, josta evankeliumi sanoo:

Alussa oli Sana…Sana oli Jumala, antaa meille ruumiinsa ja verensä, jotka uskossa vastaanotettuina tuovat meille pelastuksen koko rikkauden

Kun ihminen kaikista esteeksi nousevista asioista huolimatta ja esteitä uhmaten on Jumalan sanan äärellä, kotona ja kirkossa, saa Jumalan sana tehdä hänessä tehtävänsä. Aina on muistettava, että päämäärä ei ole sanan äärellä oleminen, vaan sen vastaanottaminen, mitä sana meille antaa.

Jumalan sana on Raamatussa käytetyn vertauksen mukaan kuin terävä miekka, joka tunkee syvälle ihmisen sydämeen ja mieleen, tuomitsee hänen syntinsä, mutta kirkastaa myös anteeksiantamuksen Kristuksessa. Se nuhtelee ja varoittaa, kehottaa, lohduttaa ja rohkaisee. Se on viitta oikealle tielle ja opas sillä pysymiseksi. Jumalan sana sisältää Kristuksen ja hänen työnsä meidän puolestamme ja lahjoittaa sen meille. Sanalla on – niin kuin Lutherin elämä osoitti – uudestisynnyttävä voima. Sanassa toimii Jumalan Pyhä Henki.

Tämän päivän evankeliumi johtaa meidät Jumalasuhteen keskeisimpien asioiden äärelle.

Nikodemos
uskonnollinen mies ja kaikin puolin hyvä ihminen
fariseusten ryhmään, uskonnollista parhaimmistoa
jokin sisäinen tarve johti hänet tulemaan Jeesuksen luo
yöllä, miksi – ehkä peläten julkituloa?

Jeesus johti suoraan asian ytimeen:

Sinun täytyy syntyä uudesti, ylhäältä – muuten et voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan
Uudesti syntyminen on kuolleen heräämistä eloon.
Ilmaisuun sisältyy vertaus luonnolliseen syntymään: ennen syntymää ihmistä ei ole (tässä syntymä käsitetään prosessiksi, joka alkaa sikiämisestä – tämä perusteeksi aborttikeskusteluun!)

luonnollinen syntymä tekee ihmisen, hänen olemassaolonsa alku

Jumala on Luoja – siksi jokainen on Hänen kättensä työtä, mutta lankeemuksen tähden kukaan ei vielä luomisen perusteella ole Jumalan yhteydessä.

Tarvitaan uusi syntyminen, ylhäältä, Pyhästä Hengestä tapahtuva uuden todellisuuden alku ihmisessä – vasta silloin hän on Jumalan valtakunnan kansalainen ja Hänen perheensä jäsen

Myös uudestisyntyminen on alku sellaiselle, mitä ei ennen sitä ole.

Kun Nikodemos – tietenkin – ihmetteli, mitä ihmettä tämä tarkoittaa, selittää Jeesus asiaa pitemmälle.

”Joka ei synny vedestä ja Hengestä…”

Uudestisyntyminen on syntymistä Pyhästä Hengestä.

Se on yksin Jumalan armotyö, jota ihminen ei voi saada itse aikaan.

Uudestisyntymätön ihminen on hengellisesti kuollut. Ja kuollut ei herätä itseään henkiin.

Vain Pyhä Henki, Jumala, joka on läsnä ja vaikuttaa keskellämme, voi herättää ihmisen, luoda hänet uudeksi, lahjoittaa uuden elämän.

Uudestisyntyminen on myös syntymistä vedestä.

Kasteen ja uudestisyntymisen yhteys on Raamatussa selvä.

Kaste välittää meille sen Jumalan armon, sen Jumalan Hengen, joka tekee meissä työtään ja tuo pelastuksen.

Näin saamme ajatella lapsistamme, jotka on annettu kasteessa Jeesuksen omiksi. Ja tämä on pohja ja perustus myös omalle suhteellemme Jumalaan. Saamme nojata siihen, että Hän on lahjoittanut meille kasteessa koko pelastuksen.

Mutta meidän tulee nähdä myös se, että tuhlaajapojan tie on – varsinkin nykyisin - useimpien ihmisten tie.

Kun Lutheriin vedoten puhutaan nykyisin usein siitä, ettei seurakunnan sisällä ole mitään erityisryhmää ja kaikki kysymykset kasteen jälkeen tapahtuvasta uskon syntymisestä koetaan epäluterilaisiksi, ollaan perusteellisesti väärässä. Lutherin oma esimerkki on jo osoitus muusta. Kun evankeliumi kirkastui hänelle tornikokemuksessa, tunsi hän itsensä kokonaan uudestisyntyneeksi.

Ja seurakuntaa Luther määrittelee niiden ihmisten yhteisöksi, jotka ”kuulevat Jumalan Pojan ääntä ja seuraavat häntä”. Tämän jo seitsenvuotias lapsikin – Jumalan kiitos – ymmärtää. Seurakunnassa on Lutherin mukaan aina olemassa kuolleita jäseniä, joilta puuttuu uskon yhteys Kristukseen.

Mutta rajaa ei ole olemassa siinä mielessä, että Jumalan armo ja armokutsu eivät kuuluisi kaikille. Jumala rakastaa jokaista. Siksi hän tahtoo jokaisen ottavat hänen rakkautensa vastaan. Jeesus kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Ei ole ketään – ei kirkon sisäpuolella eikä sen ulkopuolelle, jolle tämä armo ei kuuluisi.

Jeesus johtaa vielä syvemmälle.

Hän ei puhu vain Pyhästä Hengestä tai vain kasteesta.

Hän johtaa tulevaan kuolemaansa ja sen merkityksen meidän syntien tähden annettuna sovitusuhrina.


”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on Ihmisen Poika korotettava, että jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”

Tässä on uskomme keskeisin sisältö ja sen perustus. Jeesuksen sovituskuolema on se syy, jonka takia Jumala voi antaa meille pelastavan rakkautensa. Ja eläväksi meille sen tekee Pyhä Henki, jonka keskeisin tehtävä on kirkastaa meille Kristusta. Ja tämä kaikki tapahtuu Jumalan luomille ihmisille ja Isän Jumalan tahdosta.

Näin meidän taivaaseen pääsemisemme on Pyhän ja Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen työtä.


Näistä asioista Jeesuksen kanssa keskusteleva Nikodemos astuu esiin evankeliumissa uudelleen kaksi kertaa. Hän puolusti julkisesti Jeesusta toisten fariseusten vastaväitteitä uhmaten (Joh 7)

Ja Jeesuksen kuoleman jälkeen hän tuli toverinsa Joosef Arimatialaisen kanssa ottamaan Jeesuksen ruumista ristiltä ja viemään hänet Joosefin hautaan.

Hänestä, kyselijästä ja alun perin vastustajien joukkoon kuuluneesta ihmisestä oli tullut Jeesuksen ystävä ja häneen uskova.

Kun annamme Jumalan Hengen johtaa myös meidät Jeesuksen tuntemiseen, tapahtuu myös meissä Jumalan armotyö. Uudestisynnymme hänen lapsikseen. Ja hänen lapsinaan saamme tehdä elämämme vaellusta aina perille saakka.

Ukko Ruuhvelttia mukaellen: ”Pyritään myö iisalamelaeset kuitennii sinne taevaaseen, vaekka siellä ee oo Salametarta eekä ies meejeriä"– eehän niitä oo ennee tiälläkää.

Raamatun sanoin:
”Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään.
Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen, niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.
Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle."