Luterilaisesta raamattunäkemyksestä

Viikko sitten kirjoitin vastineen Iisalmen Sanomiin edellisellä viikolla olleeseen yleisönosaston kirjoitukseen.

Vaikka asia on jo jäänyt taakse, laitan sen myös tänne, jotta jälki jää näkyviin. Onhan asiassa sekin puoli, että blogiin tulee edes jotakin. Täällä käyminen on ollut kovin vetämätöntä.

Tämän taustaksi olisi hyödyllistä tietää, mitä kirjoitettiin siinä jutussa, johon tämä oli vastaus.

Siis juttuni IS:ssa:

Viime viikon yleisönosastossa homoseksuaalisuuskeskustelun taustaksi nostettiin mielestäni aivan oikein kysymys Raamatusta. Kirjoituksessa hahmoteltiin yksinkertaistavin vedoin kaksi erilaista raamattunäkemystä, joiden pohjalta nousee erilainen tulkinta keskustelussa vellovaan moraalikysymykseen.

Lutherin raamattukäsityksessä Kristus nousee kaiken keskukseksi. Näin on myös reformoidun kirkon ajattelussa. Vivahde-ero näissä näkemyksissä toki on. Olennaista on kuitenkin se, ettei Lutherista saa nykyisin kirkossamme vallalla olevan liberaalin teologian opettajaa. Hän tukeutui sekä opin että moraalin alueella aina vain Raamattuun, jonka hän selkeästi käsitti Jumalan sanaksi.

Jo Vähässä katekismuksessa esitettyään Vanhan testamentin keskeisen moraalilain myös meitä kristittyjä velvoittavaksi ohjeeksi Luther päättää jakson kysymykseen: ”Mitä Jumala kaikista näistä käskyistä sanoo?” Ja hän vastaa Vanhan testamentin sitaatilla. Lutherille koko Raamattu oli Jumalan sanaa ja sellaisena velvoittavaa. Lutherille on kokonaan vieras nykyisin vallitseva ajatus, jonka mukaan ihmisjärjen ja omantunnon löytämät Jumalan sanasta poikkeavat ”totuudet” voivat olla Raamattua pätevämpiä. ”Kirkkoa on aina uudistettava.” Totta, mutta Lutherille uudistus oli paluuta Raamattuun, nyt taas tahdotaan kääntyä pois Raamatusta. Näin kuitenkin joudutaan sellaiseen subjektiivisuuden suohon, josta ei ole ulospääsyä. Jokainen tekee omaantuntoonsa vedoten mitä haluaa.

Lutherille Kristus-keskeisyys ei merkinnyt lain poistamista, vaan lain ja armon oikeaa suhdetta. Laki ajaa ihmisen Kristuksen luo. Vastaavasti Lutherin mukaan Jeesusta ja hänen valtuuttamiaan ja hänen opetustaan levittäviä apostoleita eikä hänestä ennustaneita Vanhan testamentin profeettoja voi erottaa toisistaan. Antaessaan ilmoituksensa Jumala käytti sekä Poikaansa että apostoleita ja profeettoja.
Kirjoituksessa mainitut kirkkomme sisäiset liikkeet ovat halunneet rakentaa nimenomaan sille perusajatukselle, että uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet ovat edelleen kirkkomme uskon ja toiminnan perusta. Lutherin ajatusten rikkaus ja monipuolisuus antavat tilaa erilaisille vivahteille niin, että pietistissävyinen evankelioiva kristillisyys (Kansanlähetys) ja luterilaisen ortodoksian ajattelutapa (Luther-säätiö) toistavat molemmat uskollisesti uskonpuhdistajan keskeisiä näkemyksiä.

Lisäksi voidaan todeta, että vakava ekumeeninen työskentely ei mitätöi kirkkojen välisiä eroja, vaan etsii niitä asioita, jotka ovat yhteisiä kaikille kristityille.

Ruustinnan raamattunäkemys

Mainitussa IS:n kirjoituksessa oli mukana kuva, jossa myös visuaalisesti koetettiin selventää luterilaisen ja reformoidun kirkon raamattunäkemyksen eroa.

Se inspiroi ruustinnani tekemään oman vastaavan. Kuva luonnehtii sitä, että Kristus on keskus ja sisältö sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. VT:ssa Kristuksen kuva on hämärämpi, UT:ssa riittävän kirkas, jotta voimme häneen uskoa. Kuitenkin vasta perillä taivaassa näemme hänet täydellisesti kasvoista kasvoihin. Jo VT ennustaa hänen tulevan kerran murskaamaan käärmeen, Saatanan, pään. UT:n  keskus kertoo sen tapahtuneen Golgatalla. Ja Paavali luonnehtii asiaa: "Kristus kuoli meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan."