-Skisma - kirkon sisäinen repeämä, jossa on kysymys kirkon järjestystä koskevasta asiasta. Tällaisesta paras esimerkki kirkon historiassa oli tilanne, jossa yhden paavin sijasta paaveja oli kaksi, jotka molemmat julistivat toisensa kirouksen alaiseksi.
-Hereesia - harhaoppi, jossa joko kirkon sisällä tai sen ulkopuolella joku opettaa vastoin Raamatun ja kirkon oppia. Esimerkkinä tilanne, jossa toiset esittivät Jeesuksen olevan pelkkä ihminen ja toiset pelkkä Jumala. Tässä tilanteessa kirkko muotoili Raamatun perusteella oppinsa, jonka mukaan Jeesus on yhtä aikaa Jumala ja ihminen.
Vastoin Dan Brownin (Da Vinci-koodi) ja monien muiden ajatusta opin muodostamisen taustalla ei ollut ensisijaisesti kirkon valtapoliitiikka, vaan kysymys oli nimenomaan raamatullisen puhtaan opin selventämisestä silloin vallitsevan tilanteen kontekstissa.
Nyt kirkossamme keskustellaan Luther-säätiöstä ja sen piirissä olevasta virkakäytännöstä, jossa pappisvihkimys on saatu Ruotsin lähetyshiippakunnan piispalta, jonka puolestaan vihki piispaksi Kenian luterilaisen kirkon piispa. Tämän taustalla puolestaan on kirkkomme virkaratkaisu yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tilanne on johtanut siihen, että keskustelun varsinaiseksi polttopisteeksi on noussut liikkeen piirissä suoritetut kasteet, joiden suhteen on esitetty kysymys niiden pätevyydestä.
Yhdyn ajatukseen siitä, että kysymyksessä on skisma. Sanoin tämän ääneen jo aikaisemmin talvella ennen kuin piispa Heikka oli nostanut käsitteen tässä yhteydessä julkisuuteen. Kirkkomme on tehnyt laillisessa järjestyksessä virkapäätöksensä. Kirkkomme järjestyksen mukaan kirkko voi itse päättää siitä, kuka jossain muualla papiksi vihitty henkilö voi toimia pappina kirkkomme piirissä ja millä perusteella tämä tapahtuu. On kuitenkin mielestäni ylilyönti - luultavasti paniikkitilanteessa tehty - ratkaisu hylätä Luther-säätiön papin suorittama kaste.
Ruotsin kirkko ei tee näin omassa vastaavassa tilanteessaan.
Jo vanhan kirkon aikana kirkossa oli vastaava tilanne. Silloin määriteltiin kirkon kannaksi se, että oikea kaste vaatii kaksi elementtiä: veden käyttö ja kasteen toimittaminen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tällä perusteella skismaattisen ryhmän piirissä suoritetut kasteet hyväksyttiin yleisessä kirkossa. Nyt meillä esitetty uusi kriteeri, se että kasteen tulee tapahtua johonkin kirkkokuntaan, ei ollut kriteerilistassa silloin. Sitä ei mainita myöskään kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä. Se ei kestä myöskään asian tarkastelua esimerkiksi lähetystilanteessa. Kun Paavali kastoi vanginvartijan ja kangaskauppiaan Filippissä, ei kaupungissa eikä koko Euroopassa ollut vielä kirkkoa. Kirkko ja seurakunnat muodostuivat niistä, jotka oli kastettu ennen seurakunnan tai kirkon muotoutumista. Paavali ei kastanut jo kertaalleen kastamiaan uudelleen kirkon muotoutumisen jälkeen.
Ruotsin kirkko, jossa vastaava tilanne on vaikeampi kuin meillä, Missionsprovinssenin piirissä kastetut lapset otetaan ruotsin kirkon jäseneksi, kun vanhemmat sitä pyytävät. Rekisteriin liitetään vain merkintä siitä, että kaste on suoritettu käyttäen muuta kuin kirkon omaa kasteen järjestystä. Vastaava on käytäntö myös muualla maailmassa; jopa katolinen kirkko toimii vastaavasti.
Meidän yliampuva ja hätiköity ratkaisumme tuo esiin uuden ongelman: uudestikastamisen.
On hyvin vaikea nähdä, mitä periaatteellista eroa kirkko näkee esimerkiksi niiden pienempien kristillisten kirkkojen tai liikkeiden kasteissa, joissa itse kastekäsityksessä on eroja meidän näkemykseemme verraten. Ne hyväksytään oikein toimitettuina. Perustavaksi kriteeriksi nousee siis Luther-säätiön skismaattisuus.
Tilannetta on kiristetty liikaa. Kirkon pitäisi nöyrästi miettiä, mikä on johtanut skisman syntymiseen. Virkaratkaisua tehtäessä todettiin, että vanha virkakäsitys ei ole harhaoppi - olisihan hullua sanoa, että kirkko olisi ollut aina väärässä ja että suurin osa kristikuntaa olisi väärässä vieläkin. Tähän perustuen vanhalle virkakäsitykselle myöskin myönnettiin elämisen oikeus kirkossamme. Tämä taattiin kirkolliskokouksen päätökseen liitetyllä ponnella. Nyt se on kuitenkin vedetty pois ja selitetty mitään merkitsemättömäksi.
Jos siis skisman olemassaoloon vastuullisia ovat itse skismaatikot, on taustalla myös kirkon oma, liian hätäinen ja äkkinäinen ratkaisunteko, johdonmukaisuuden puute. Vanhakantaisesti ajattelevien kokemus on, että heille annettiin tyhjä lupaus. Kun nyt on selitetty, ettei kirkolliskokouksen ponsilauselmaa tarkoitettu loputtomiin kestäväksi, voisi edellyttää, että tämä olisi ilmaistu kirkkolakia muutettaessa: siirtymäaika kaksikymmentä vuotta! Näin ei kuitenkaan tehty. Suuria ratkaisuja tehtäessä on hyväksyttävä se, että syntyy pitkäaikainen jännite vanhan ja uuden käytännön välille. Sille on annettava aikaa hoitautua pois itsestään, mutta se voi viedä sukupolvien ajan.
Tilanteen kiristämisen sijasta olisi vieläkin mahdollista luoda toinen toistaan kunnioittaen säännöstö, joka mahdollistaisi vanhan virkakäsityksen kannattajien toiminnan kirkossamme. On oikein, ettei voi hyväksyä sellaista töiden järjestelyä, jonka mukaan naispappi joutuu väistymään työtehtävistä. Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi miespappi ei voisi väistyä. Mutta tästähän on tehty jo poliisiasia! Yksipappiset seurakunnat ja työvuorojen suunnittelu (joka on eri asia kuin järjestely) ovat käyttökelpoisia keinoja asian hoitamiseksi niin, ettei mitään skismaa kirkossamme edes olisi. Nyt linja kirkossa, joka haluaa profiloitua keskustelevaksi, avarahenkiseksi ja erilaisuutta kohtaan suvaitsevaiseksi kirkoksi, on osoittaa tälle vanhoilliselle porukalle tietä ulos kirkosta.
No comments:
Post a Comment