Lusikka soppaan

Harmittaa se, että vellova keskustelu pakottaa repimään auki rintamalinjoja, ihan siksikin, että selvät asiat eivät hämärry ja käsitteet pysyvät selkeinä.
Suomeksi: Ihmiset, jotka tarvitsevat ja ovat oikeutettuja saamaan kaiken tuen, mihin lähimmäisyys sekä oikeuttaa että vastavuoroisesti velvoittaa, eivät sitä saa, kun tuntuu siltä, että on pakko ilmaista kantansa perinteisen kristillisen opin ja moraalin puolesta.

On erehdys irrottaa Uuden testamentin moraalikäsitykset Vanhan testamentin käsityksistä, samoin Jeesuksen opetus Paavalin ja toisten apostolien opetuksesta. Jeesus ei antanut selvästi lausuttua ohjetta homoseksuaalisuudesta, mutta hän rakensi kaikessa Vanhan testamentin lain ja profeettojen ilmoituksen varaan ja ilmaisi niiden olevan kauttaaltaan Jumalan tahdon ilmausta: ”Laista ei katoa ainoakaan kirjain, ei pieninkään piirto…” Vanha testamentti on Jumalan valmistavaa ilmoitusta, joka tähtäsi Kristuksen tulemiseen. Kristus ei kumonnut Vanhan testamentin säädöksiä, vaan terävöitti niitä. Toisaalta Kristus viittasi siihen, että hän ei voi kerralla opettaa kaikkea, mitä haluaisi, siksi hän lupasi lähettää apostoleille Pyhän Hengen, joka johtaa kaikkeen totuuteen ja opettaa heille kaiken, mikä Jeesuksella jäi sanomatta. Siksi apostolien opetus on yhtä arvovaltaista, kuin Jeesuksen oma opetus. Koko Raamatun kiistaton ja täysin yksimielinen opetus on, että sukupuolisuuden toteuttaminen kuuluu miehen ja naisen väliseen suhteeseen, johon kuuluu uskollisuus, kunnioitus ja rakkaus.

Kuuluuko Raamatun kanta vain vanhaan aikaan, niin ettei se velvoita enää meitä uudenlaisessa kulttuurissa eläviä?
Antiikin maailma, erityisesti hellenistinen kulttuuri, piti luonnollisena asiana homoseksualismia. Kun kristinusko tuotiin tällaisen kulttuurin keskelle, se ei mukautunut vallitseviin käsityksiin, vaan muutti sisältä käsin tilanteen, niin että kirkon homoseksuaalisuuden torjuva käsitys omaksuttiin yleisesti ja siitä tuli vallitseva kulttuurin muoto, joka on säilynyt näihin asti.

Tiedämmekö nyt jotain olennaista enemmän, sellaista mikä pakottaa hylkäämään Raamatun selvän kannan? Aikaisemmin on korostettu enemmän ihmisen omaa vastuullisuutta sukupuolisen suuntautumisen valinnassa. Nyt ymmärretään paremmin se, ettei ihminen ole yleensä aktiivinen siinä, mihin suuntaan hänen kehityksensä kulkee. Kuitenkaan mitään homoseksuaalisuuden geeniä ei ole löydetty. Olennaista on se, että meidän lisääntynyt tietomme on lähinnä sitä, että tiedämme nyt paremmin sen, että emme vielä tunne asiasta paljoakaan. Ihmisen vastuullisuutta tämä ei kuitenkaan poista. On olemassa muita seksuaalisen kehityksen häiriöitä, jotka ovat homoseksualismia paljon haitallisempia. Yhteiskunnan laki pitää kuitenkin selviönä sitä, että ihminen on vastuussa niiden toteuttamisesta.

Usein viitataan lainsäädännössä ja tautiluokituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. On hyvä, ettei homoseksualismia enää kriminalisoida. Sairaudeksi määritteleminen on ongelmallisempi. Tehtyyn ratkaisuun voinee yhtyä, mutta samalla ainakin omaksi kysymyksekseni jää, onko kyseessä olennaisesti asiaa koskevan tiedon lisääntyminen vai tilanteen arvioiminen haittojen ja vahingollisuuden näkökulmasta. Niiden arvioidaan yhteiskunnalliselta näkökulmalta tarkastellen, mahdollisesti myös ihmisten henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta katsoen olevan niin vähäisiä, ettei ole syytä luokitella taipumuksen toteuttamista rikokseksi eikä sairaudeksi. Miksi kirkko ei saisi kuitenkin nähdä, että Jumalan luomistyöhön perustuva käsitys sukupuolisuuden ja lisääntymisen välisestä kytkennästä ei saisi olla mukana siinä kokonaisuudessa, jossa nautinnolla ja keskinäisen rakkauden osoittamisella on myös keskeinen merkitys. Näiden kahden erottamisesta tässä on kysymys.

Miksi nyt ollaan kiinnostuneita vain tämän yhden suuntautumisryhmän tilanteesta? On helppo nähdä ero niiden sukupuolisuuteen liittyvien taipumusten toteuttamisesta, jotka perustuvat pakottamiseen ja alistamiseen ja niiden, jotka perustuvat aikuisten ihmisten vapaaseen, kummankin osapuolen halukkuuteen. Homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ole ainoa sellainen. Miksi kirkko ei oikopäätä hyväksy samalla tavalla esimerkiksi polygamisessa suhteessa eläviä ryhmiä silloin kun jokainen osapuoli vakuuttaa olevansa tässä haaremissa vapaaehtoisesti? Näitähän on.

Kirkon tehtävä on siunata niitä ihmisiä, jotka siunausta pyytävät. Tämä ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että kirkko hyväksyisi kaiken, mitä ihminen tekee. Jumalan antama siunaus merkitsee ennen kaikkea sitä, että hän antaa anteeksi ihmisen synnit. Anteeksi voi kuitenkin antaa vain syntejä. Siksi ei voi puhua armosta, jos kirkko alkaa selittää homoseksuaalisuuden normaaliksi ja hyväksytyksi asiaksi. Jumalan siunaukseen kuuluu myös syntien näkeminen synneiksi ja hänen apunsa saaminen taistelussa omia syntejä vastaan. Tällaista siunausta me kaikki tarvitsemme, niin homot kuin heterotkin kukin omien syntiemme suhteen. En usko, että kukaan ihminen voi toteuttaa kaikkia taipumuksiaan pidäkkeettömästi.