Lomamatka

Kävin vähän yli kuukausi sitten lomamatkalla vaimoni kanssa. Hän oli hiljattain saanut tärkeän elämässä olleen tavoitteen saavutetuksi, ja siitä palkkiona ajattelimme juhlistaa asiaa ihan kahden viikon matkalla, jonka päätimme tehdä tällä kertaa Marokkoon. Aikaisemmin emme olleet Afrikan puolella käyneetkään.

Matkaan liittyikin eksotiikkaa, jota emme olleet aikaisemmin kokeneet. Agadir, varsinainen olinpaikkamme oli pitkälle turimin vaikutuksesta kuin mikä tahansa muukin eteläinen lomakohde. Asiaan vaikutti sekin, että nuoruudesta muistamani maanjäristys kuusikymmenluvun alussa oli tuhonnut kaupungin jokseenkin täydellisesti ja näin nykyinen rakennuskanta oli uutta ja modernia.

Sitä vastoin ajettuamme vuokratulla autolla muun muassa Marrakechiin ja vietettyämme unohtumattoman illan paikallisen medinan torilla, jossa kobran lumoajat, ihopiirrosten tekijät, arabialaistyylinen musiikki, basaarien kaupankäynti, kerjäläiset ja valtaisa väentungos loivat ainutkertaisen tunnelman. Matkalla ylitimme Atlas-vuoriston lumiset huiput. Ja oma erikoinen näkynsä oli argan-puihin kiivenneet vuohet.

Agadirissa oli kaksi kristillistä kirkkoa. Ensimmäisenä sunnuntaina halusimme mennä protestanttiseen jumalanpalvelukseen. Olin lauantai-iltana käynyt etsimässä paikan ja toteamassa ulkoportilla jumalanpalveluksen olevan sunnuntaina kello 18.

Menimme paikalle ajoissa. Läsnä ei ollut vielä ketään. Portista pääsi kirkon pihaan, mutta sekä työntekijät että seurakuntalaiset olivat poissa. Päätimme odottaa. Kello tuli alkamisaikaan, mutta ristin sielua ei tullut paikalle meidän lisäksemme. Kirkko pysyi myös kiinni. Istuimme vielä vähän aikaa odotellen. Päätimme lopuksi pitää oman pienen rukoushetken, jossa muistimme, paitsi koti-Suomen rakkaita ihmisiä, myös Agadirin ja koko Marokon Kristukseen uskovia ihmisiä, samoin sitä seurakuntaa ja niitä ihmisiä, joiden kirkkoon olimme tulleet ja joiden elämäntilanteesta tiukan muslimikulttuurin keskellä emme voineet tietää mitään.

Seuraavana sunnuntaina menimme katoliseen kirkkoon. Olimme nähneet paikan jo ennakkoon kapunkia kierrellessämme.

Paikka oli täynnä elämää. Seurakuntaa oli koolla useita kymmeniä, ehkä toista sataa. Jumalanpalveluksen toimitti pappi, jonka arvelimme olevan mahdollisesti hollantilainen. Hän käytti messun sekä liturgisissa osissa että myös saarnassa englantia, saksaa ja ranskaa. Suurin osa koolle tulleista ihmisistä oli ilmeisesti eri puolilta Eurooppaa olevia turisteja, mukana myös mustan Afrikan ihmisiä, joita muutoinkin näkyi olevan jonkin verran kaupunkikuvassa. Kuoron muodosti ryhmä mustia tyttöjä ja nuoria naisia. Tärkein soitin oli rumpu, ja musiikissa oli elämisen makua. Messussa oli selvästi näkyvillä myös meille suomalaisille luterilaisille yhteisiä elementtejä, muun muassa tuttuja messun osien sävelkulkuja. Olime kiitollisia kymmenen vuoden takaisesta jumalanpalvelusuudistuksesta, jonka mukaisia muutoksia on myös katolisen kirkon puolella tehty menneitten vuosikymmenten aikana. Samoja elementtejä tapasimme muutaman viikon kuluttua Lutherin kirkon jumalanpalveluksessa Wittenbergissä.

Vaikka olimme eri kirkkoon kuuluvia kristittyjä, saatoimme kokea elävää kristittyjen yhteyttä.